Henkilön mitäänsanomaton, sattumanvarainen elämä on esityksen mahtipontinen nimi tai SPEKTAAKKELI (1998)
Kuilu (2000)
Kirjotuspövtä (2001)
Valot sammuu, Rudolf (2001)
Silmänkääntäjä (2003)
Ryhmän pluus (2003)
Elokuun esitys eli Maalaisoperetti (2004)
"hamlet" (2005)
7 veljestä ja 3 sisarta (2006)
Pääoma (2007)
Ajallinen ja ikuinen olevainen - Armas Hietamäen maailmanäkemys lyhennettynä yhteen kolmasosaan (2008)
Joulupukkinäytelmä eli Köyhä antaa vähästään eli Pukki kerää kolehdin KUISTI (2009)
Energiaesitys (2010)
(muttia) Tukkijoella (2011)
Menneet (2012)
Rise of the Machines tai Cheetah putoaa (2013)
Rantapuiston SHEMEIKKA (2014)
Rosessorin miesvuodet (2015)
TÄYSI (2016)
Re-setting the Headsets (2016)
TANKKI TÄYTEEN, PEKKO! (2017)
Kultanen kehä (2018)
Palkintojen jako (2019)
Cirius Sirkus' (2020)
PALOKUNTAJUHLAT (2021)
Accessories Fashion Show (2022)
Rodeo! eli Kuninkuusravet 2023 (2023)

Henkilön mitäänsanomaton, sattumanvarainen elämä on esityksen mahtipontinen nimi tai SPEKTAAKKELI (1998)

Käsikirjoitus ja laulujen sanat: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Musiikki: Kerkko Lahtinen
Puvustus: Palle Koikkala
Skenografia: Jaakkima Stöön
Meikit ja kampaukset: Studio Modulative
Tekniikka: Pertti O. Lavi ja Valtteri Näs
Käsiohjelma ja juliste: Fidel Salvatore

Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Antrei Laitinen
Ilmari Laitinen
Kristiina Siuro
Juhani Taalikka

Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen, Heikki Pitkänen, Juho Pitkänen, Esko Saavalainen, Ville Salminen, Enu Tikander ja Tuija Toivio

Ensi-ilta oli Äänekosken Työväentalolla, Työskillä, 22.8.1998. Ensimmäinen projektimme. Musiikkinäytelmä. Esityksessä Aatami Homosapiens -nimisen henkilön kotiovesta katoaa lukko. Lukonetsintäreissusta kehkeytyy pienisuuri, absurdi, unenomainen odysseija, jota rytmittävät musiikkinumerot ja Aatami Homosapiensin ajautuminen kohtaamisiin nyrjähtäneiden henkilöhahmojen kanssa. Leea Klemolakin kävi katsastamassa esityksen, koska oli valitsemassa esityksiä Mikkelin työväennäyttämöpäiville 1999. Esityksen erikoinen nimi oli herättänyt mielenkiinnon. Klemolan kommentti "Ihan kuin ette olisi ikinä teatteria nähneet." jäi erityisesti ohjaajan ja käsikirjoittajan mieleen ja osoitti suuntaa tulevalle toiminnalle esittävien taiteiden saralla.

"Siis tehdään päänlaesta kansi
sahan avulla
otsan kohdalta
ja tehdään katkoviiva tussilla
ja huippupäästä pään huippu irti jyystetään.
Sitten aivot siirretään
nestetyppeen hyytävään.

Ja nyt voidaan vaellella
huolta murhetta täysin vailla.
Kun poissa on kaikki turhat tuumat,
joista oli vain vaivaksi aina.
Kas ilman mieltä kaikki on selvää ja vaivatonta.

Kun sitten aivoja taas tarvitaan,
jos tarvitaan,
ne pannaan saunaan sulamaan
ja takaisin lapioidaan
paikkaan suojaisaan.
Vielä kansi kiinni ompelemaan
ja sitten käydään taas päätä vaivaamaan."

Ryhmän nimi oli tuolloin Äänekosken Teatterin Varjoryhmä.

Ilmoitus Sisä-Suomen Lehdessä

Kuilu (2000)

Käsikirjoittaja: Johannes Hyytiäinen
Ohjaaja: Heikki Lång
Puvustus: Palle Koikkala
Skenografia: Jaakkima Stöön
Skenografian toteutus: David Anderson
Meikit ja kampaukset: Studio Modulative
Juliste ja käsiohjelma: Fidel Salvatore


Näyttelijät:
Sella Koskenhaara
Erika Kupari - Sepultura Karviainen
Antero Laakso - Alfapet Tiistai
Mari Lång - Vantaan Palloiluseura
Kristiina Siuro - Kyllä-Asia-On-Ihan-Varmaan-Näin-Ota-Huomioon

Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Timo Forsrgen, Tiina Oksanen, Jari-Pekka Rautiainen ja Tuija Toivio

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 6.7.2000. Kuilu -esitys oli vahvasti Samuel Beckettin -näyttämöteoksista (mm. Quad, Not I, Huomenna hän tulee) vaikutteita saanut pienoisesitys ihmisen tai ehkä ennemminkin "olennon" tai "täälläolon" merkityksellisyyden kokemisen tarpeesta ja kaipuusta rutiineihin. Tekemisen eetosta ja näyttämötoiminnan ja yleisön suhdetta kuvaamaan taisi juuri tämän esityksen yhteydessä syntyä ilmaisu "Vaivaannutetaan kyllästymiseen saakka...". David Anderson kaivoi lapiolla keskeiseksi lavastuselementiksi kesäteatterin näyttämölle syvän, useamman ihmisen mentävän kuopan, jonka päälle laitettiin kaksi traktorin takarengasta. "Kuilu" peitettiin vielä Andersonin rakentamalla luukkusysteemillä ja mitään pelkäämätön näyttelijä Kristiina Siuro vietti jokaisen esityksen loppupuolella useita minuutteja sinne lukittuna.

"Alfapet, missäs se Sepultura Karviainen on?" -kysyy Mari Långin esittämä luukkuvahti Vantaan Palloiluseura hermolomalta palattuaan, kun sijaista, mainittua Sepultura Karviaista ei näy mailla eikä halmeilla.
"Alfapet? Missä se Sepultura Karviainen on?"

Ryhmän nimi oli Lapioryhmä.

Kuva on Sisä-Suomen Lehdestä, siinä taustalla Kristiina Siuron esittämä kirjakauppias Kyllä-Asia-On-Ihan-Varmaan-Näin-Ota-Huomioon ja etualalla Erika Kuparin esittämä Sepultura Karviainen. Kuvaaja on Tommi Anttonen.

Kirjotuspövtä -rytmikaali (2001)

Ohjaus ja dramaturgia: Heikki Lång
Rytmit: Ahti Mankelin
Puvut ja ideat: Erika Kupari
Lavastus: Purkinavaaja

Näyttelijät:
Juhani Hyppönen - Julle
Johannes Hyytiäinen - Välsky
Mari Lång - Annastiina
Maria Pellinen - Tarkki
Antero Vuorinen - Joose


Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen, Jukka Peura ja Venla Wacklin

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 30.6.2001. Alkuidea oli tehdä esitys haalariasuisesta ryhmästä, jonka tehtävä on siirtää jotain pisteestä A pisteeseen B. Ja matkalla tapahtuisi kommelluksia ja vaikeuksia. Puvustaja Erika Kuparin idea tehdä ryhmästä jonnekin 70-luvulle sijoittuva leikkivä lapsijoukko loi esitykselle kiintopisteen ja raamit. Esitys oli "rytmikaali" eli siinä oli erilaisia rytmittelynumeroita, joihin lapsijoukko intoutui Kirjotuspövtän siirtämisleikin lomassa. Lasten suhteiden kautta käsiteltiin mm. valtaa ja konfliktien ratkaisukeinoja. Tarinassa lapsiporukka siirtyy Jullen valistuneesta yksinvaltiudesta Joosen diktatuurin kautta keskustelevaan demokratiaan.

JULLE: Tarvitaan... kapteeni- (jatkaen heti perään itse) Minä! Minä olen kapteeni.

Ryhmän nimi oli Äänekosken Teatterin Purkinavaaja.

Valot sammuu, Rudolf (2001)

Ohjaus ja dramaturgia: Heikki Lång ja Ahti Mankelin
Äänimaisemat: Ahti Mankelin
Puvut ja ideat: Palle Koikkala
Lavastus: Jaakkima Stöön

Näyttelijät:
Juhani Hyppönen - Rudolf
Sella Koskenhaara - Ovelta ovelle -myyjä

Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

Ensi-ilta oli Teatteri- ja tanssitila Halliwoodissa elokuussa 2001. Poimittiin teatterin rekvisiittavarastosta mielenkiintoisia esineitä, kannettiin ne näyttämölle ja alettiin vaikuttua. Ohjauksen ja dramaturgian puolelta Kari Heiskasen tyhjän näyttämön työtavoista oli ohimennen kuultu ja luettu ja Grotowskin ja Brookin teatteriajatuksista ja estetiikoista pinnallisesti vaikututtu. Intensiivisestä leikkimisestä, rakentelusta, järjestelystä ja puuhailusta syntyi näyttämön runollinen todellisuus, jonne ovelta-ovelle-myyjä (ja jossain mielessä toivottavasti häneen samaistunut yleisö myös) esityksessä päätyi Rudolfin kodin ja kojeiden kautta. Esityksessä käytettiin noin kymmentä muuttumatonta lausetta repliikkeinä, mm. "Mööpeleitä." "Diakuvia. Diakuvia Kreikasta.", "Veesee on tuolla päin." ja "Niks naks.". Työryhmä oli nimetön.

Kuvat ovat Sisä-Suomen Lehdestä, kuvaaja Ira Blomberg

Silmänkääntäjä (2003)

Pietari Hannikaisen samannimisen näytelmän pohjalta ohjaus:
Johannes Hyytiäinen

Näyttämöllä:
Heikki Lång
Markus Hämäläinen

Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren ja Jore Sohlman

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla kesällä 2003 . Silmänkääntäjä -näytelmän sovitus oli kahdelle hengelle, viitteelliset rooliasut ja roolit vaihtuivat lennossa ja miimiset keinot olivat kovassa käytössä. Ensimmäisessä suomen kielellä kirjoitetussa ja myös esitetyssä näytelmässä Jussi Oluvinen ryhtyy silmänkääntäjäksi ja huijaa vaimonsa Liisan kanssa Hölmölän kyläläisiltä omaisuuden.

JUSSI: Nyt, hyvä yleisö, esittelen teille ihmeellisiä eläviä kotimaastani Hameriikista. Tämä tässä on... kukkeliin!
KYLÄLÄINEN: Kukkohan se on! Ihan on kun meidän kukko!

Ryhmän nimi oli Hyttystuotanto.

Ryhmänpluus (2003)

Esityssuunnitelma: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Kuppikunta
Skenografia: Jaakkima Stöön

Näyttelijät:
Veikko Kankainen
Sella Koskenhaara
Mari Lång
Maria Pellinen

Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Olli-Veikko Rantaniva ja Venla Wacklin

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 26.7.2003. Esityksen tarinassa käytiin kirkollisten siirtymriittien kautta läpi ihmisen elämänkaarta. Muisteltiin ja kuviteltiin vähän millaista on juhlissa ollut. Puheet, muistelot ja ennenkaikkea kahvit. Näyttämötoiminta rakentui erilaisista rytmillisistä leikeistä, reagointipeleistä, jutun kerronasta ja olipa mukana jopa tanssillista liikehdintää. Kokonaisuutta sitoi yhteen mm. pienellä, kirkasäänisellä leikkipianolla pimputettu teema.

Eräs rantojen asukki istui yhtenä aamuna harjoituskaudella kesäteatterin penkeillä pienessä tuiskeessa ja kertoi vitsin, joka päätyi sitten useampana variaationa osaksi esitystä. Tämän tarinan toistuminen ja muuntuminen oli yksi juhlakohtauksia yhteen sitovista aineksista. Rantojen mies kertoi vitsin jotakuinkin seuraavassa muodossa:
Ukolla oli tapana lähteä aamulla hevoskärryillä kaupunkiin asioille, hoitaa pian asiat, mennä kapakkiin ryyppäämään loppupäiväksi ja sitten ajella iltasella kännissä kotiin. No näin kävi taas kerran. Ja oikein kunnon pyörryksiin ukko itsensä päivän aikana saikin. Illalla onnistui kömpimään kärryihin kotimatkaa varten mutta sammui saman tien. No eihän se mitään kun hevonen osasi kotiin ilman ohjaustakin, ukko sammuneena kärryissä. Hevonen tuli iltamyöhällä kotipihaan ja akka näki ikkunasta kärrit ja tuumasi että voi voi. Meni ja irrotti hevosen ja vei sen talliin mutta ajatteli että nukkukoon ukko humalan pois kärryissä, ei tarvi tulla viereen rohisemaan. Näin teki. Aamuhämärässä ukko herää kärryistä kovassa pohmelossa eikä oikein ymmärrä missä on. Tuumaa sitten siinä että "Jos minä oon minä, niin minulta on varastettu hevonen. Mutta jos minä oon joku muu, ni minä oon löytänä kärrit!". Ja rantojen mies kruunasi tarinan remahtamalla makeaan, tarttuvaan nauruun.

Ryhmän nimi oli Kuppikunta.

Elokuun esitys eli Maalaisoperetti (2004)

Esityssuunnitelma: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Palle Koikkala
Skenografia: Jaakkima Stöön
Lavastuksen toteutus: David Anderson ja työryhmä

Näyttelijät:
Juhani Hyppönen - Hydrabad
Sella Koskenhaara - Sössö
Erika Kupari - 2004
Paska - Paska
Maria Pellinen - 2003

Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Timo Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja Venla Wacklin

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 12.8.2004. Maalaisoperetin oli tarkoitus olla jonkinlainen yhteiskunnallinen faabeli.Erilaisia taloudellisia, tuotannollisia ja ideologisia intressejä edustavat hahmot joutuivat esityksessä törmäyskurssille. Elintarviketuotantoa kuvasivat myllärit Sössö ja Paska, kaivannaisteollisuutta louhoksella pakkotyönomaisissa olosuhteissa työskentelevä parivaljakko 2003 ja 2004 ja ekologisen näkökulman toi koivujenhoivaaja Hydrabad. Vaikuttavana lavastuselementtinä oli David Andersonin rakentama, kammella pyöritettävä mylly. Operettinumeroita oli tietysti useita. Mylläri Sössöltä esimerkiksi paloi pinna ja turhautuneisuus sai ilmaisunsa raivokkaassa, äänettömässä viulusoolossa ja nuotinkääntäjän pitelemän monologipaperin luennassa. Kaivostyöntekijät 2003 ja 2004 etsivät louhos-kaivoksessaan myllynkiviaihiota, joka piti vielä saada oikeaan muotoon. 2004 esitti myös "Pedrona" yhden nuotin haitarisoolon ja Hydrabad suojeli laulunkin voimalla antaumuksella ja määrätietoisesti koivuja ja niiden latvoissa pesiviä taivaanvuohia.

SÖSSÖ: Minä olen Sössö. Mylläri mylläri. Minä olen Sössö. Sössö.
KUORO: Hän on Sössö. Mylläri mylläri. Hän on Sössö. Sössö.
2003 JA 2004: Myö ollaan kakstuhattakolome. Ja kakstuhattanelijä. Myö ollaan louhijoita. Joo.
KUORO: Hyö ovat kakstuhattakolome. Ja kakstuhattanelijä. Hyö ovat louhijoita. Joo.
HYDRABAD: Minun nimeni on Hydrabad. Minä hoivaan koivuja.
KUORO: Hänen nimensä on Hydrabad. Hän hoivaa koivuja.
HYDRABAD: Minä hoivaan koivuja.

Ryhmän nimi oli Terapiaryhmä.

"hamlet" (2005)

Dramatisointi: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus ja nukke: Palle Koikkala
Skenografia: Jaakkima Stöön
Koreografia: Jarmo Uutinen
Graafikko: Fidel Salvatore
Meikit ja kampaukset: Studio Modulative
Materiaalit ja moottorisahaus: David Anderson
Catering: Pekka Pöppönen
Digitallennus: Tapani Pirhonen

Näyttelijät:
Juhani Hyppönen - Hamlet
Olavi Karhinen - Claudius
Sella Koskenhaara - XX
Erika Kupari - Gertrud
Mari Lång - Ophelia
Paska II - Hamlet vanhempi (haamu)
Maria Pellinen - Ophelia
Antero Vuorinen - Polonius

Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Timo Forsgren, Mika Lahtinen, Pekka Lahtinen, Tiina Oksanen, Jukka Peura, Harri Tavinen, Jukka Vehkala ja Venla Wacklin.

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 19.8.2005. "hamlet" aloitti klassikkotulkintojen sarjan, joka on, vahvasti klassikon käsitettä venyttäen ja paukuttaen, jatkunut tähän päivään saakka. "hamlet" oli varsinainen suurtuotanto meidän mittapuullamme. Suurempaa työryhmää ei ole sen jälkeen ollut ja tuskin tulee olemaankaan. Shakespearen tarina karsittiin mahdolliseen ja kuvitteelliseen arkaaiseen perusmuotoonsa, tragedian kohtalonomaisella vääjäämättömyydellä eteneväksi kostotarinaksi. Edellisen sukupolven vaativa läsnäolo konkreettisesti niskassaan Hamletin on toimittava niin kuin toimii. Ruumiita kertyy ja ne kerääntyvät näyttämöalueen ulkopuolelle kahvittelemaan ja seuraamaan elävien touhuja.

Ryhmän nimi on tästä alkaen ollut Klassikkoteatteri.

7 veljestä ja 3 sisarta (2006)

Dramaturgia Kiven ja Tsehovin teosten pohjalta: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Palle Koikkala
Musiikki: Ahti Mankelin
Skenografia: Jaakkima Stöön

Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Mari Lång
Maria Pellinen

Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja Venla Wacklin

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 18.8.2006. Mitäs jos törmäyttäisi nämä kaksi? Ja näiden kahden nämä kymmenen henkilöä. Klassikoja toden totta. Jollain unohtuneella periaatteella molemmista teoksista poimittiin tekstiä. Olisiko ollut niin, että monologeja Tsehovilta ja useamman hengen yhteistoiminnallisempia kohtauksia Kiveltä? Pillit pussiin! Moskovaan! Kohtasivatko sisaret ja veljet kertaakaan? Kyllä sisaret mullikoina ainakin ajoivat veljekset isolle kivelle pakoon. Ahti Mankelin sävelsi Kiven säkeitä. Laulut laulettiin esityksen lopuksi pikkukonserttina. Näyttämöllä oli paljon tuoleja. Ja punamullalla maalattuja lautoja pystyssä maassa siellä täällä, jokaisen juurella kivi. Palle Koikkala solmi sisarille valkoiset mekot. Pitkät monologit opeteltiin muutamassa päivässä.

Pääoma (2007)

Dramaturgia Karl Marxin teoksen pohjalta: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Palle Koikkala
Musiikki: Ahti Mankelin
Skenografia: Jaakkima Stöön

Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Mari Lång

Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Tiina Oksanen, Mika Lahtinen ja Venla Wacklin

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 17.8.2007. Meillä oli muun rekvisiitan ja lavastuksen joukossa kesäteatterilla pallogrilli. Olimme jättäneet sen yöksi sinne, mielestämme hyvin näyttämön takaiseen pusikkoon kätkettynä. Päivällä kesäteatterin penkeillä oli hengaillut ja harjoituksia seurannut joku vähän sekavan oloinen ehkä kolmekymppinen heppu. Oli kuulema pohjoisesta reissussa. Amin Asikaisen näköinen. Harjoittelikin vähän nyrkkeilyä näyttämökoivujen väliin ripustamaamme valkeaan muoviseen kuutiometrin kokoiseen muovisäiliöön. Piti sanoa ettei paukuttaisi sitä, jotta saadaan harjoiteltua. Itsehän paukutimme sitä harjoituksissa kyllä. No seuraavana aamuna, kun tulemme rantaan niin tämä heppu on tehnyt tulet siihen pallogrilliin, siellä on jostain löydetty isompi oksa ja jotain muuta, sytytysnestettä on laitettu reilusti hajusta päätellen. Pusikossa piilossa ollut rautakanki on isketty maahan grillin viereen ja rautakankeen pujotettu jokin iso lihanpala. Eihän se siinä kypsynyt, ihan vähän pinnalta. Sanottiin, että meidän pitäisi päästä tähän harjoittelemaan. Heppu ymmärsi, otti lihaklöntin rautakangesta, kääri sanomalehtipaperiin ja pakkasi reppuunsa. Mietittiin myöhemmin, että mitähän ihme lihaa se oikein mahtoi kanniskella repussaan. Oli edellisenä päivänä puhunut tyttöystävästä. Ei ollut näkynyt.

Esityksessä mm. annettiin yleisölle kontaktimuovilla päällystettyjä kuvia katseltavaksi, sai laittaa kiertämään.
-Tässä olis nyt näitä kuvia.

Helsingin Sanomien tiedepalstalla olleen uutisen mukaan nanotutkija Erkki Kauppisen tutkimusryhmä oli onnistunut rakentamaan molekyylikokoisia hiilinanoputkia ja -palloja ja yhdistämään niitä toisiinsa. Menetelmän sovellusala oli mittaamaton.

"Kauppisen ryhmä liittää
putken ja pallon toisiinsa.

Na-no-nu-put
mullistavat maailman.
Na-no-nu-put
mullistavat maailman."

Ajallinen ja ikuinen olevainen - Armas Hietamäen maailmanäkemys lyhennettynä yhteen kolmasosaan (2008)

Dramaturgia Armas Hietamäen ja Platonin teosten pohjalta: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Palle Koikkala
Musiikki: Ahti Mankelin
Skenografia: Jaakkima Stöön

Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Mari Lång
Antrei Laitinen

Lavastustalkooväki:
Hanna-Mari Forsgren, Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja Juho Pitkänen

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 15.8.2008. Armas Hietamäki eli 1900-luvun alussa, oli "tavallinen duunari" ja harrasti filosofiaa. Hän kirjoitti tutkielman Platonin filosofiasta. Tutkielma julkaistiin kasvatustieteilijä, filosofi Urpo Harvan toimittamana, akateemisen seulan läpikäyneenä, lyhennettynä yhteen kolmasosaan. Esitys esitteli yleisölle Armas "Muffe" Hietamäen ristipaineessa, jonka kaksi puolta olivat Akatemia ja Puulaakijoukkue. Akatemia edusti ikuisuutta, filosofista ideaalia, ylevää henkistä ja älyllistä kilvoittelua. Puulaakijoukkue oli taas ajallisuutta, junttiutta, ruumiillisuutta. Esityksessä Armas tavoittelee Akatemian hyväksyntää mutta törmää sen sulkeutuneisuuteen, jähmeyteen ja keskinäiseen kinasteluun. Puulaakijoukkueesta Armas löytää kannustavan yhteisön ja toverihengen.

Ajatus puulaakijoukkueesta syntyi harjoitusperiodin alussa perinteisellä kirpputorikierroksella. Kirpputorilta löytyi oransseja pelipaitoja ja pyöräilykypäriä. Vaaleanpunaisesta keilapallosta tuli peliväline mystiseen urheilulajiin, jota Puulaakijoukkue harrasti ja jonka pelikenttä sijaitsi jossain näkymättömissä näyttämöntauspuskien takana.

Kuriositeettina mainittakoon vielä, että lavastustalkoolainen Lasse Forsgren valmistui vuonna 2008 filsofian maisteriksi Tampereen yliopistosta, pääaineenaan Teatterin ja draaman tutkimus ja pitkänä sivuaineena filosofia.

Joulupukkinäytelmä eli Köyhä antaa vähästään eli Pukki kerää kolehdin KUISTI (2009)

Dramaturgia: Heikki Lång
Ohjaus: Johannes Hyytiäinen
Puvustus: Palle Koikkala
Musiikki: Ahti Mankelin
Skenografia: Jaakkima Stöön

Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari

Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Timo Forsgren, Pilvi Honka, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja Osku

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 14.8.2009. KUISTIssa oli ihan kirjoitettu, vajaan kymmenen sivua pitkä plari. Esityksen alkupuheessa pitkähköön nimeen lisättiin vielä yksi ala- tai ylä- tai väliotsikko: "Rahastusnäytelmä". Klassikkous venytettiin nyt käsittämään myös "klassisia hahmoja" ja kukapa nyt olisi klassikompi kuin Joulupukki! Beckettin hengessä hengailtiin kuistilla ja odoteltiin jotakuta tulevaksi. Projektin kohokohta oli Palle Koikkalan näyttelijä Juhani Hyppöselle valmistama stratosfääriloikkapuku. Itse puku, sen valmistusprosessi ja sen käyttö esityksessä. Puvun aineksia olivat mm. vanha makuupussi, jääkiekkopolvisuojat ja nippusiteet. Puvussa Hyppösen hahmo rikkoi korkealtahyppäämisennätyksiä ja puvun sisällä näyttelijä Hyppönen rikkoi erilaisia rajoja pieraisemalla kuuluvasti näyttämöllä ja aivastelemalla pukuun kuuluneen kypärän pleksisuojuksen täyteen räkää. Erika Kupari vaivaannutti yleisöä kiertelemällä vierasmaalaisen oloisena ja ojentelemalla Joulupukin kaapua puettavaksi. Kukaan ei vaivautunut ryhtymään Joulupukiksi.

Energiaesitys (2010)

Dramaturgia: Johannes Hyytiäinen
Ohjaus: Heikki Lång
Puvustus: Palle Koikkala
Musiikki: Ahti Mankelin
Skenografia: Jaakkima Stöön

Näyttelijät:
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara
Erika Kupari
Antero Vuorinen

Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen, Jukka Peura ja Juho Pitkänen (etänä)

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 20.8.2010. Esitykseen piti muka tulla vierailemaan klassikkojulkkis, ihmeidentekijä Uri Geller. No ei tietenkään tullut. Paikkaamaan saapui kuitenkin Juhani Hyppösen esittämänä Uri Gellerin serkku Eri Guller. Hän oli näkijä, joka yritti esityksen aikana nähdä mm. tulevaisuuteen, nälkää ja toisen ihmisen sellaisena kuin tämä on. Antero Vuorisen sheikkihahmo oli tyhjentänyt kaikki kokisöljylähteensä ja haikaili ärtyisänä uuden energialähteen perään. Yleisöstä osoiteltiin henkilöitä, jotka eri tavoilla olivat onnistuneet säästämään sähköä. -"Tämä kätevä emäntä pyöräyttää vielä uunissa jälkilämmöllä piirakat." Yksi esityksen suurista kysymyksistä oli, mhin kaikki säästetty energia sitten menee? Ja vastaus oli Sella Koskenhaaran esittämä hiljakseen haravoiva mies. Häneen oli kertynyt kaikki maailman säästetty energia. Näyttelijä Antrei Laitinen oli myös hengessä mukana etelämpää Suomesta ja häntä fyysillisti pikkuruinen muovisotilasfiguuri Forssan Majuri. Esityksen julisteessa kapitalistisen järjestelmän kokislimupilli on iskeytynyt syvälle maapallon uumeniin ja sotkee mustalla nesteellä planeettaa. Näyttämöllä oli tarjolla naposteltavaa.

"Kierrätä pyöritä pellavapäätä
mitenkä se energia virtaa täällä?
Ee on ämsee toiseen,
kuka se on keksinyt moisen?
Pääsispäs päähän A. Einsteinin niin
pääsisin päähän A. Einsteinin."

(muttia) Tukkijoella (2011)

ohjaus ja dramaturgia Pakkalan näytelmän pohjalta Heikki Lång ja Johannes Hyytiäinen
sävelet Ahti Mankelin ja Mika Lahtinen
sanat Heikki Lång ja työryhmä, Lasse Forsgren
puvustus Palle Koikkala
kuiskaus Iiris Kongeraski
lavastus Jaakkima Stöön, toteutus David Anderson ja työryhmä

esiintyjät:
Maria Pellinen
Juhani Hyppönen
Sella Koskenhaara

Lavastustalkooväki:
Lasse Forsgren, Timo Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja Venla Wacklin

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 20.8.2011. Päätettiin kosiskella yleisöä koko kansaan uppoavalla klassikolla. Tukkijoella -näytelmää piti tietysti sovittaa ja lyhentää Klassikkoteatterille sopivaksi. Jostain tuli ajatus kerätä näytelmästä vain mutta -sanalla alkavat repliikit. Ratkaisu lyhensikin näytelmää mukavasti. Ehkä tarkoitus oli tehdä näyttämötapahtumista ainakin repliikkien tasolla mahdollisimman tökkivästi etenevää. Improvisaatioteatterin yksi perusohje on, että aina sanotaan joo, eikä juuri koskaan ei. Mutta -sanaa tulee helposti käytettyä ein tapaisena kieltona, jolla esiintyjä tulee tyrmänneeksi kanssaesiintyjän ehdotuksen siitä, mitä tilanteessa tapahtuu eikä yhteinen kohtaus, tilanne tai maailma pääse rakentumaan. Joo-periaatteessa ajatus on, että näin esiintyjä tulee ikäänkuin automaattisesti hyväksyneeksi toisen tarjouksen ja lisää sitten tilanteeseen jotain uutta. Tukkijoella -näytelmä oli siis tämän dramatisointiratkaisun myötä repliikkien tasolla pelkkää henkilöhahmojen välistä kuuntelemattomuutta, kiistämistä ja oman ajatuksen esiintuomista. Tätä tasoa vasten tuotiin sitten näyttämöllisen toiminnan taso, jolla pyrittiin olemaan yhdessä ja samassa jaetussa tilanteessa. Näyttämöllä oli myös useita avattavia ja suljettavia asioita ja tietysti tukki, joka saatiin David Andersonin erikoislavastustekniikan ja peilien avulla näyttämään ikäänkuin ilmassa leijuvalta. Esitys huipentui laulukertomukseen esihistoriallisesta ihmisestä, joka ymmärtää olemassaolonsa uudella tavalla nähdessään karhunverisen kädenjälkensä, oman merkkinsä, luolan seinällä.

Menneet (2012)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

näyttämöllä:

Mika Lahtinen
Lasse Forsgren

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterillä 17.8.2012. Tapaninpäivän myrskyssä 2011 tapahtui kuulemma katastrofi. Kertoman mukaan Klassikkoteatterin koko taiteellinen työryhmä oli kirkkovenesouturetkellä ja katosi. Kuuleman mukaan vain Palle Koikkala selvisi mutta hänestäkään ei ole kuulunut mitään tuon jälkeen. Klassikkoteatterin toimintaa päätettiin jatkaa lavastustalkooryhmän voimin. Menneet -esitys oli lavastustalkooryhmän ensimmäinen näyttämöteos. Se käsitteli Klassikkoteatterin menneitä vuosia lavastustalkoolaisten silmin, aikaa, mitä jää jälkeen, poispyyhkiytymistä, menettämistä, luopumista, nostalgiaa. Oltiin kaatuvassa veneessä, veden varassa, oltiin vakaasti etenevässä risteilylaivassa viihdyttämässä risteily-yleisöä. Yritettiin pelastaa poisajelehtivia mutta ei voitu myrskylle mitään.

Oli miimis-äänellinen risteily-houseband, tiikerivitsin ensiesitys, Shamaani Shamanin jalkakyykky maapallolla. Oli eleellinen muistelupotpuri menneistä esityksistä.

"So, my love,
here we go
and I don't know
when we'll be back.
So, my love
here we go
and I don't know
if we'll be back.
So, my love,
here we go
and now I know
we won't be back."

Rise of the Machines tai Cheetah putoaa (2013)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Pilvi Honka, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja Venla Wacklin-Mäki-Kerttula

hahmoissa:

Tiina Oksanen - Fitty Jyystönen, entinen kantritähti, nykyinen 2.:n asteen diabeetikko
Mika Lahtinen - Tapio "Tapsa" Lämpönen, maailman vanhin rallikuski Saarijäreltä
Pilvi Honka - Kylmä-Kaarina Peräsuo-Lempelä, tapaskasvattaja
Lasse Forsgren - Pede "Pertti" Spasanen, Suomen ensimmäinen transvestiitti
Venla Wacklin-Mäki-Kerttula - Pimpi Napsunen, pelinhoitaja

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla kesällä 2013. Koneiden, robottien ja keinoälyn nousu ja ihmisapinan putoaminen maailmankaikkeuden hallitsijan jalustalta. Tätä lupaili ja uhosi esityksen nimi ja viestiä komppasi digitaalinen juliste. Itse esitys päätyi esittelemään yleisölle joukon jo pitkällä elämän ehtoopuolella olevia vanhuksia vanhainkodissa, laitoksen päiväohjelman ja omien tapojensa ja tottumustensa keskellä. Löyhästi kokoonkursittu, pelillisyyttä ja triggereitä hyödyntänyt rakenne mahdollisti hahmoihin pohjautuvat improvisatoriset irtiotot esitystilanteessa. Syntyi vapaasti hengittävä näyttämöllinen organismi, joka mahdollisti esiintyjille paineettoman tilan oleskella hahmoineen yhdessä yleisön ja toistensa kanssa.

Rantapuiston SHEMEIKKA (2014)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Pilvi Honka, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

hahmoissa:

Tiina Oksanen - Katariina > Toinen
Mika Lahtinen - Bones
Pilvi Honka - Mervi
Kapu - Baby-Crockett
Lasse Forsgren - Matti

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 16.8.2014. Yhden työryhmäläisen päässä pyöri ennen harjoitusperiodia hajanaisia ajatuksia shemeikoista, casanovista, donjuaneista, Sören Kierkegardin Mozart-esseet aistillisesta rakkaudesta. Toisaalta kiinnosti karjalainen Shemeikkojen, ylivoimaisten karhunkaatajien ja runolaulun ja kanteleensoiton mestareiden suku. Rantapuiston Shemeikka -esityksestä tuli Shemeikat -porukan näyttämö. Se oli jonkinlainen elämäntaparokkareiden porukka, ehkä yhtyekin. Mikan Bones, Tiinan Katariina > Toinen, Pilvin Mervi. Oliko niillä ikinä ollut yhtään keikkaa? Soittiko ne mitään soittimia? Lassen esittämä Matti-hahmo etsi esityksessä jotain, saattoi valaistua matkalla, päätyi tähän porukkaan, jossa hengailtiin jossain treenikämpän sohvalla. Sohva Rantapuiston nurmikkonäyttömöllä avasi treenikämpän koko maailmaan ja koko maailman treenikämpäksi. Rise of the Machinesissa löytynyt "hahmometodi" oli olennainen osa tämänkin esityksen valmistusprosessia. Kirppareilta haettiin entistä määrätietoisemmin hahmoa ja hahmoja tulevaan esitykseen.

Rosessorin miesvuodet (2015)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

hahmoissa:

Paska III - Kirsi
Paska IV - Bobi
Mika Lahtinen - Lennonohjaaja, Poika
Tiina Oksanen - Sisäkkö
Lasse Forsgren - Pool Boi

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla elokuussa 2015. Tähän lähdettiin tyhjältä pöydältä. Jostain ilmaantui pari superloonipatjaa. Niistä päätettiin tehdä ihmishahmoja, joita väkertäessä harjoituspäivät hujahtivatkin nopeasti. Rantapuistoon rakentui muovisissa puutarhatuoleissaan istuksivien Kirsin ja Bobin piha. Sisäkkö palveli pariskuntaa ja Pool Boi hengaili Teddykarhunaamio päässä. Puretusta pehmolelusta tehty naamio haisi pinttyneelle pölylle. Lennonjohtaja opasti yleisöliikennettä. Sitten Pool Boi kantoi rannasta vettä valuvia hukkuneita, jotka käärittiin vanhoihin pussilakanoihin. Kirpputorihahmometodi taisi olla tänä vuonna vähän tauolla. Esityskelit olivat hyvät, ilmassa oli haikeutta ja ehkä suruakin.

TÄYSI (2016)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen, Tiina Oksanen ja Venla Wacklin-Mäki-Kerttula

hahmoissa:

Mika Lahtinen - Olavi Ivalo, elämätön legenda
Tiina Oksanen - Anti "Tino" Pitkä-Pinnanen, järistysmies
Venla Wacklin-Mäki-Kerttula - Rousmäri Vool
Lasse Forsgren - Broileri

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston kesäteatterilla 19.8.2016. Innovaatiosalama iskee kesken harjoituskauden, kesken Äksä-lehden haastattelun! Koko esitys on pelkkää väliaikaa! Väliaikamakkaratarjoilu on heti. Pallogrilli tulille. Muistetaan viime vuodesta, että sytytysneste kannattaa laittaa imeytymään grillibriketteihin hyvissä ajoin ja grilli laittaa tulille vähintään puoli tuntia, mielellään tunti ennen tavoiteltua grillaushetkeä. Yleisölle tarjotaan makkaroita ja mehua. Klassikkoteatteri juhli täysi-ikäisyyttä. Matkataan nuoruuden tunnelmiin: autolla ajeluun ja kyyteihin, hengailuun, ensirakkauksiin, bileisiin. Mikan Olavi pilistelee ja tarjoaa kyytiä. Venlan Rousmäri tarkkailee. Tapahtuman sujuvuuden varmistaa ja sääntöjenmukaisuutta valvoo ja paperit kysyy ja jonossa etuilut huomaa Tiinan järisyttävä järistysmies-Tino -hahmo. "Loisteessa Neonvalon" -biisi vie aikakoneella -00-, -90-, -80-, -70-, -60- jne. luvulle, kaikkien aikojen nuoruuksiin ja täysi-ikäistymisiin yhtä aikaa. Lintubiisi taas oli muisto siitä, miten lintu oli törmännyt ikkunaan joskus silloin kauan sitten. Joku saattaa bongata laulun asetelmassa myös hennon yhteyden Philippe Lacoue-Labarthen kirjasen "Etiikasta: Lacan ja Antigone" ajatuksiin. Saa mutta ei tarvitse.

"Mitä kuuluu?
Sitä kuuluu -
pääsky lensi ikkunaan.
Sitä sattuu.
Sitä sattuu.
Meni siiven taittamaan.
Laitetaanko se laatikkoon?
Laitetaan se laatikkoon
ja haudataan. Joo."

Re-setting the Headsets (aka. Pulp Fiction 2.0) (2016)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

hahmoissa:

Mika Lahtinen - Topi Mustone, salakulonen agentti, äveriäs
Tiina Oksanen - Uuma Turmanen, kuumebeibi, äveriäs
Lasse Forsgren - Hórhhe, flamingotanssija, äveriäs

Ensi-ilta Kulttuuritila Painiksen Painis-klubilla syyskuussa 2016. Tiinalla oli kuumetta. Yleisö sai kulkea istumapaikoilleen seinäpalapeiliä käsissään pidellen ja sen kautta kattoa katsellen. Illan ensimmäinen puolisko oli meidän, toinen Slim Beanin. Esityksen toinen titteli oli Pulp Fiction 2.0. Pulp on massaa. Pulp on brittirokkibändi. Pulp on sellua. Täydellinen levynkansikuva jäi odottamaan yhtä täydellistä levyä. Kaikki raideritoiveet oli täytetty.

"Hei mitä mitä mitä mitä sun
nauru mielessä
soi
minun mielessä
soi
Oijoi minkä tempun teit
sä mielenrauhan multa veit
o- ou!"

TANKKI TÄYTEEN, PEKKO! (2017)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

hahmoissa:

Tiina Oksanen - W. Guula, Malli
Mika Lahtinen - Muotikuvamaalari Normal Case, tavallinen tapaus, Malli
Lasse Forsgren - Väsy Saarnamies, Malli

Ensi-ilta Äänekosken Rantapuiston entisellä kesäteatterialueella elokuussa 2017. Päätettiin palata yleisöön uppoavien klassikkojen pariin. Tv-suosikki ja kesäteattereiden ehtymätön vetonaula Tankki täyteen yhdistettiin kansanhuumorin klassikkomopedistiin Pekkoon mutta ainoastaan esityksen nimen tasolla, ainoastaan yleisön houkuttelemiseksi. Yhdistämällä teesi ja (anti- vai toinen)teesi muodostettiin synteesi, uusi olento, uusi, edellisten tekijänoikeuksista vapaa teosaihio. Itse esityksessä oli tilallisena ratkaisuna cat-walk ja Lassen muoviputkenlujuuslaskelmasuunnitteluvirheen takia täysin yleisön nähtävissä ollut back-stage "teltta"-alue. Yleisö tuotiin lähelle tapahtumia, ihan entiselle näyttämöalueelle asti, kulttikselta taas lainatuista muovituoleista aseteltuun katsomoon. Se oli koko kansan Rantapuistotapahtuma sisältäen runonlausuntaa, muotikuvamaalausta ja poliittisen monologin lapuista luntaten. Vanhaa mopontankkia pöristettiin ja vaikuttavasti muotinäytöstä pidettiin, ylväästi Pallen ootko tyyr -muotiluomuksiin tälläytyneinä. Klassikkoteatterin klassikkolegendapuvustaja Palle Koikkala tosiaan ilmaantui mukaan työryhmäään kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan! Kuten hahmokuvista näkyy, Mika ja Tiina ryhtyivät käsikirjoittajiksi ja Mika jopa pääkäsikirjoittajaksi. Lassen pää ja kädet olivat tyhjät. We worked it and we made it work!

Kultanen kehä (2018)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

hahmoissa:

Tiina Oksanen - Lucy Diamond (aka. Viljo Suolahti)
Mika Lahtinen - Zamu El-Peugeot, Pimu
Lasse Forsgren - Garam Atso-Vitsi, Pimu, Äänekoskikummajainen

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston entisellä kesäteatterialueella 18.8.2018. Oltiin jonkun suunnittelukokoontumisen jälkeen tultu luvanneiksi yleisölle (vaiko vain itseillemme?), että seuraavassa esityksessä olisi mukana kamppailulajeja. Niin sitten tehtiin. Rantapuiston nurmikolle kohosi heinäseipäistä klassinen taistelukehä, oktagoni. Se oli erityisen huolellisesti suunnattu iltapäiväauringon asema huomioon ottaen, jotta kehän ympärillä istuvat katsojat pystyisivät seuraamaan toimintaa auringonpaisteisellakin kelillä häikäistymättä. Tokihan esiintyjät olivat myös valovoimaisia ja ajoittain jopa häikäiseviä. Voitaneen kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että ilman auringon lainaamaa valoa oma hohto ei olisi riittänyt. Heti oktagonin jatkeena oli otteluita järjestävän ja vedonlyöntiä ja tuomarointia hoitavan Lucyn biitsibaari yhden biisin karaokeineen. Karaoke avattiin aina esityksen lopuksi yleisölle. Lucyn järjestämien kamppailujen tähdet Zamu ja Garam joutuivat ihan urakoimaan ottelupalkkioidensa eteen, sillä he olivat vastuussa myös otteluiden erätauko-ohjelmasta.

"Voi voi
Piilosen Kalle
Piilosen Kalle
Piilosen Kalle
voi voi
Piilosen Kalle
Piilosen Kalle
parka
;
Juu juu
juhlakuuset
juhlakuuset
juhlakuuset
juu juu
juhlakuuset
juhlakuuset
maassa."

LUCY: JA PIMU KIERTÄÄ! PIMU! KIERTÄÄ!

Palkintojen jako (2019)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

hahmoissa:

Mika Lahtinen - Leo "Leksa" Tiainen, Erkki Kömpelö, Deizii Duo Dam ja Digibam
Tiina Oksanen - Studio-ohjaaja Alli Rahkeinen, Vuoden Somepersoona MC Batistiina
Lasse Forsgren - juontaja Onni Isola, Maailman vahvimmat pallit -mies, Deizii Duo Dam ja Digibam
Pilvi Honka - Diizei

Ensi-ilta oli Äänekosken Rantapuiston entisellä kesäteatterialueella elokuussa 2019.

Cirius Sirkus' (2020)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

CIRIUS SIRKUS' -esitys oli Klassikkoteatterin (entisen Varjoryhmän / Lapioryhmän / Kuppikunnan / Purkinavaajan / Terapiaryhmän) kahdeskymmenesneljäs näyttämöteos ja Klassikkoteatteri -nimellä toimimisen 15-vuotisjuhlaesitys.

Esitykset olivat vuonna 2020 perinteisestä viikosta 33 poiketen jo viikon 31 viikonloppuna.

PALOKUNTAJUHLAT (2021)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

Palokuntajuhlat tuli takaisin! Klassikkojuhla syttyy uudelleen ja palaa komeasti Klassikkoteatterin käsittelyssä.

Mitä kytee pinnan alla? Kuumimpana uutuutena sammumisnäytös! Ehkä myös kevyttä hiillostamista, vaahtoamista ja jauhamista.

Viime aikaisten budjettiraamien levenemisen myötä järjestettiin samassa yhteydessä mahdollisesti myös Ilo-Pillerin Maatalousnäyttely.

Tarkemmat esitysajat ja paikat ilmoitettiin myöhemmin.

Esitys oli järjestyksessään laskutavasta riippuen jotakuinkin varttisadas Klassikkoteatterin teos ja tätä juhlistettiin juhlanäytöksin.

Esityspaikkana oli Äänekosken keskusta-alue.
Tarkemmat esitysajat ja -paikat ilmoitetaan lähempänä!
Vapaa pääsy.
Kesto oli 30-60 min.

Accessories Fashion Show (2022)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

Accessories Fashion Show! -kokonaisuuden muodostaneet näyttely ja sen temporaalisesti kehystäneet kolme esityksellistä tapahtumaa tutkivat henkilökohtaisen ja kollektiivisen mikrohistorian merkitystä nykyajassa retrospektiivisen taidenäyttelyn ja muotinäytöksen konventioiden läpi. Samalla teos tutki monitaiteellisesti konkreettisella tasolla aktiivisen ja passiivisen toiminnan suhdetta ja osallisuuden kokemusta. Teos huteroitti positiivisessa hengessä inhimillisen toimijuuden totunnaisuuksia ja korosti esineiden osallisuutta inhimillisen maailman rakentumisessa ja toiminnassa kysyen ihmisen ja esineen rooleja toimijoina ja toimintaa synnyttävinä aktivaattoreina. Toimijuuksien törmäyspisteessä teos avasi kokijan arkiseen elämänpiiriin repeämän, jonka äärellä voi pohtia omaa kokemustaan aktiivisena toimijana, passiivisena vastaanottajana, aktiivisena vastaanottajana ja passiivisena toimijana olemisesta. Mitä tehdä? Alkaakko kursia kokoon? Antaakko repsottaa? Korjatakko vai heittääkkö pois? Mikä tänä päivänä, tässä ajassa, saa ihmisen toimimaan? Mikä herättää? Mikä saa liikkeelle? Mikä pysäyttää?.
TAI SITTEN JOTAIN IHAN MUUTA.

Rodeo! eli Kuninkuusravet 2023 (2023)

suunnittelu ja toteutus Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen


Esitys sisälsi:

Hauskoja sketsejä!

Musiikkinumeroita!

Päätähuimaava kyydissäpysymisyritys!

Sykähdyttävä härän teurastus!

Nämä tai jotain muuta tietenkin fantastisen teatterin keinoin!

Esitykset:

perjantaina 18.8.2023 klo 19.02
lauantaina 19.8.2023 klo 13.01
lauantaina 19.8.2023 klo 16.03
sunnuntaina 20.8.2023 klo 13.04.


Kesto alle tunnin.

Maalausta, teputusta ja jorausta.
.

BRONX

Suunnittelu ja toteutus: Lasse Forsgren, Mika Lahtinen ja Tiina Oksanen

Rankkasadetulvien uhkaaman Bear Springsin kerrostalojen katoilta tähyillään kauas tulevaisuuteen. Joko kohta Kheitili-Paejaene -kanavaa pitkin lipuu se enkelisijoittajien paattien laivasto, joka on nähnyt hiljalleen rappeutuvan ja hiipuvan miljöön dekadenttisen kauneuden, on nähnyt sen vesiteiden ja ruostuvien pistoraiteiden idyllisen potentiaalin ja joka ihastuksen puuskassaan kylvää tähän kurjuudessa kukkivan luovuuden maastoon innovaatioita synnyttäviä siemenrahoja, elähdyttää tämän maan ja mahdollistaa satojen ellei jopa tuhansien itsenäisten hyvinvointia ja vaurautta tuottavien pientoimijoiden tasa-arvoisen yhteisön...

Kuvitteellisen Bear Springsin korttelissa etäiset ja hatarat mielikuvat Bronxista limittyvät ja niputtuvat Ääneseudun teolliseen mielenmaisemaan ja synnyttävät New York Cityn ”aidon” Bronxin kaupunginosan rinnalle toisen Bronxin, joka sijaitsee jossain nykyaikaisen sellutehdasmiljöön, Merkuriasta Työskin tontille ulottuvan, villien visioiden varaan rakentuvan Nokian tuotekehitysputken ja Suolahden vanhan terva- ja hiilitehtaan aikakerrostumien yhteenkietoutumassa.


Voiko kansanomaisuus olla kenenkään yksityisomaisuutta? Voiko kansanomaisuutta ostaa tai hankkia jollain lailla? Tai laittomasti? Mitä kansanomaisuutta Bronxissa oli jo olemassa ennenkuin skandinaavi Jonas Bronck asettui asumaan alueelle 1600-luvulla? Oliko alueella eläneellä Lenape-kansalla kansanomaisuutta?

Onko loppujen lopuksi mitään muuta kuin kansanomaisuutta?

Klassikkoteatterin perinteisiin kuuluu, että työskentelyperioidia edeltävät ja sen aikaiset tematisoinnit ovat osa työskentelyperiodia ja varsinainen esitys on sitten aina oma lukunsa.

Bronx-esityksen erikoisuutena on jatkokertomusosio, joka etenee esityksestä toiseen ja huipentuu sunnuntain esityksessä. Yksittäiset esitykset ovat itsenäisiä kokonaisuuksia eikä esityksen hahmottaminen edellytä jokaisen jatkokertomuksen osan näkemistä. Jatkokertomusosio on erityisbonus, joka halutaan tarjota kaikki esitykset katsomaan tuleville ”maratonkatsojille”.

Esitykset:

lauantaina 17.8.2024 klo 13.04 (ensiesitys)
lauantaina 17.8.2024 klo 16.03 (aina vaikea toinen näytös)
lauantaina 17.8.2024 klo 21.02 (orastava yö -naytös)
sunnuntaina 18.8.2024 klo 13.06 (viimeinen esitys yleisön pyynnöstä)

Kesto alle tunnin.